Miten suoriutua tuleva kevät ja kesä äitinä, aloittelevana yrittäjänä sekä opiskelijana? Päätin pari päivää sitten pitää kick off -palaverin tämän projektin aloittamiseksi, ottaa käyttöön sopivat työvälineet ja suoriutua aluksi sotkuiselta näyttävästä vuodesta voittajana!

Ensin laitoin kalenterini ajantasalle. Merkkasin opintojeni lähipäivät ja retket sekä kaksi muuta koulutusta. Kirjasin ylös puuveneen kunnostukseen tarvittavat viikonloput sekä kesän saaristokierroksen. Laitoin kalenteriin suunnittelemani lasten joogatunnit ja tein alustavan bloggaussuunnitelman. Kirjoitin kalenteriin päivät, jolloin päiväkoti on kesällä kiinni sekä päivät, jolloin pojat muutoin ovat kotona. Merkintöjä oli sen verran, että jatkoin alustavaa suunnittelua vuoden loppuun saakka, jotta Itä-Suomessa asuvat mummo ja ukki näkisivät poikia edes kerran ennen kuin he menevät armeijaan.

Sitten laskin kokonaiset päivät. Suunnitelma kertoi, että minulla olisi kolme päivää tällä viikolla ja yksi ensi viikolla. Sitten sekalaista menoa monta viikkoa. Elokuun loppuun laskien minulla olisi 12 kokonaista keskeytyksetöntä päivää, jotka voisin hyödyntää suunnitteluun ja kirjoittamiseen. Mitääääh?!!

Eikä siinä kaikki. Olin unohtanut yhden asian.

Olin unohtanut ne päivät, jotka silmät väsymyksestä lasittuneina, nenä räkää valuen sairastetaan. Ne päivät kun istutaan yskien ja niiskuttaen lattialla pelaten kaikki lautapelit läpi saamatta mitään aikaan. Nyt on torstai ja olemme sairastaneet koko viikon. Veneenveistäjä aloitti, sitten kipeäksi tuli Vikkelä ja myös Sukkela. Eilen pääsin itse sairastuvalta kurssille ja sieltä kotiin ajaessani hävisi ääni, illalla tulivat vilunväreet. Terveiset siis vaan täältä kotoa, täällä me Sukkelan kanssa tokkurassa pyörittiin päivä ja pelattiin piikkisiiliä. Jokainen piikki aseteltiin keskittyen ja tunteella, paitsi että läsnäolosta huolimatta tunsin välillä niiden olevan piikki lihassa tekemättömän työn muodossa. Sinne hupenivat tämän viikon työpäivät, huomista en uskalla vielä suunnitella.

 

 

Nyt olisi kaikki edellytykset lipua elämässä suorittamisen puolelle ja unohtaa kaikki, mitä on alkuvuoden aikana miettinyt. Voisi helposti sukeltaa keskelle stressiä ja vajota ruuhkavuosien syövereihin. Voisin tehdä toisella kädellä kastiketta ja pakata toisella päiväkotireppua. Toinen jalka kääntäisi koulukirjan sivua ja toinen taipuisi kivaan jooga asentoon. Koettaisin pitää hymyä yllä, vaikka kuinka ahdistaisi. Päätän kuitenkin, että hanskaan tämän vuoden toisella tavalla ja muistan lasteni nimet vielä joululahjoja nimikoidessani.

Kertaan arvoni. Pohdin, mikä on niiden mukaista. Hullumainen suorittaminen ei sitä olisi, vaikka se joskus onkin täyttänyt elämäni. Ei myöskään lapsenmielisyyden tai rentoutumisen unohtaminen, luonnosta puhumattakaan. Näitä asioita ei ole, jos lähden kiireen kelkkaan. Esittelen ajatukseni perheelle. Kerron samalla, että olen viikon ajan testaillut elämäni ensimmäisiä barefoot -kenkiä, jotka antavat jalkapohjalle paremman tunteen kävelystä ja saavat jalan voimaan paremmin. Kuvailen, että on sellainen olo, että haluan kävellä paljain jaloin tämän vuoden läpi ja olla kerrankin täysillä mukana siinä, mitä kulloinkin teen. Ei siten, että juoksisin eri tehtäviä läpi nauttimatta niistä yhtään vaan siten, että tunnen jokaisen askeleen ja voin paremmin. Kaikki ovat tästä hyvillään ja helpottuneita.

Keskustelemme, kuten yleensä hyvässä projektin suunnittelussa kuuluu tehdä. Sillä projektihan tämä on, koko perheen ponnistus. Jokainen saa sanoa ajatuksensa ja toiveensa. Sovimme, että jokaista myös kuunnellaan. Ensimmäisenä suunvuoron ottaa tapansa mukaan Sukkela, joka pyytää paljon leikkiä ja höpsöttelyä, mielellään myös halia ja syliä. Takuulla näitä kaikkia, kirjaan ylös. Vikkelä toivoo, että saisi olla vaan, rauhoittua ja kuunnella linnun laulua. Ehdottomasti tätä myös, kirjoitan muistiin.

Veneenveistäjä ei meinaa saada suunvuoroa. Vaikka hänkin varmasti haluaisi halia ja syliä niin hikikarpalot otsalla hän koettaa kertoa, että venereissulle lähtö vaatisi veneen. Tosiaan, puuvene haluaa osan huomiosta, sillä viikonloput alkavat käydä vähiin. Veneenveistäjä pelkää, että perhe odottaa laiturilla aurinkolasit päässä kun hän vielä sutii viimeisiä lakkakerroksia pintaan. Jep, kirjaan tämän listan kärkeen.

 

 

Toteamme, että tavoitteet ja tehtävät ovat selvillä. Kartoitamme riskit ja toteamme, että minä olen porukan kriittinen lenkki. Yhdessä tuumin kiellämme minulta kaiken uuden homman hankkimisen, sillä tiedossa on, miten nopeasti innostun uudesta. Sovimme, että keskityn muutamaan tarkoin valittuun toimintaan, karsin joka aamu tarpeettomat hommat ja teen vain oleellisen. Päätänkin keskittyä opintojen ohella lasten joogaan, sillä se on kivaa. Karsin heti listalta autonpesun ja päätän ajaa sen joskus ulos sateeseen. Kylläpä helpottaa. Olisi liian helppo vaihtoehto henkäillä olevansa niin kiireinen, ettei aikaa ole edes kahvitaukoihin ja paahtaa menemään. Kun vauhti kiihtyy, on kuitenkin parasta ajaa hetkeksi sivuun, pysähtyä ja miettiä, ettei vauhdissa jää mielenkiintoisia asioita huomaamatta.

Päätän siis vaihtaa ajanhallinnan läsnäoloon ja huomion hallintaan. Olen itse asiassa tätä tehnyt jo jonkin aikaa hyvin tuloksin. Olen todennut, että minulla on loputtomasti aikaa. Joka päivä kokonaista 24 tuntia. Eilisellä kurssilla opin, että vartissakin tekee paljon. Päätän hallita aikaa vain sen verran, että tiedän, mikä päivä on, missä minun tai muiden pitäisi milloinkin olla ja mitä sen eteen on pitänyt tehdä etukäteen. Karsin häiriötekijät ja turhat työt. Johdan itseni tekemään sen, mikä on oleellista ja siten sen, mikä ei vain vie vaan myös antaa energiaa. Vaihdan pahan kiireen hyvään kiireeseen, joka itseasiassa ruokkii positiivisesti muita töitä. Olenkin kiireen sijaan paljain jaloin läsnä tässä kaikessa; havainnoin ja hengailen, ihan niin kuin lapsetkin tekevät. Jos koettaisinkin olla aina perillä siinä hetkessä, missä olen, enkä juoksisi koko ajan johonkin. Moni tämän varmaan osaa, mutta itselläni ajatusten kääntämiseen menee vielä tovi eikä ole kovin helppoa olla hermoilematta, mutta jospa sitä joka päivä sinkoilisi hieman eilistä vähemmän.

 

 

Sukkelan nukkuessa univelkojaan, keitän kahvit ja aloitan työlistan yliviivaamisen. Poistan turhat, hoidan nopeat jutut pois alta ja otan tärkeimmän homman työstettäväksi. Päätän pyytää Veneenveistäjän lauantaina treffeille, jotta hän muistaisi, kenen kanssa tätä rumbaa tanssii. Ei ole kiva, jos hän vauhdikkaimpien viikkojen aikana sen unohtaa, kun pyörähdän muutamalla hyvin ajoitetulla askeleella aamuviiden aikaan ovesta ulos ja kohti Hyvinkäätä hänen jäädessään tanssilattialle vetämään sooloa naapurihuoneen taaperosirkuksen kanssa.

Töistä tullessaan Veneenveistäjä kertoo lähtevänsä illalla harrastuksiin. Olin ensin ajatellut vaihtaa läpsystä ja hyödyntää illan. Menenkin kävellen hakemaan Vikkelän päiväkodista ja suostun hänen ehdotukseensa kävelylenkistä. Katselemme puroa, ihmettelemme oravaa, kävelemme lopulta yli tunnin. Sillä hetkellä ei edisty työt, mutta saan hyvän olon olemalla läsnä ja niin saa myös Vikkelä. Hyvillä mielin teen vain olennaisen, illan kiire on hyvää kiirettä. Kiitos tulee, kun Vikkelä sanoo nukkumaan mennessä kävelylenkin olleen päivän paras asia!

Jaa tämä kirjoitus: