Tiedättehän sen tyypin, joka sanoo tiukan ”Ei kiitos!” kuullessaan sanan some. Erityisesti nämä sanat kirpoavat mainittaessa sana Facebook. Somekanavat ja somekampanjat sanoina suorastaan täristelevät vuosien saatossa kertynyttä pölyä tuon tyypin olkapäiltä. Kuullessaan, että joku haluaa perustaa porukalle uuden facebook-ryhmän, hän hieman selitellen ja nolona, olkapäät kalkkeutumisesta rusahdellen nostelee hartioitaan kertoen, ettei ole mukana. Sen jälkeen alkaa selitys, ettei se some ole minua varten, eikä se voisi minua vähempää kiinnostaa ja voiko oikeasti älyttömämpää olla.

Joo, se tyyppi olin minä vielä vuosi sitten. Kiinnostunut asioista joo, mistä syystä toivoa ei täysin minun suhteen oltukaan ehkä täysin menetetty. Blogeja olen kyllä lukenut jo vuosia, samoin olen seurannut eri tavoin somemaailman menoa. Itse en kuitenkaan vaikuttanut millään kanavalla.

Jälkeenpäin ajatellen, en oikeastaan osaa sanoa miksi. Pohdin sitä, missä olin esimerkiksi silloin, kun Facebook tuli valtavirran käyttöön. Olin tuolloin itseasiassa kivassa työssä, mukavien työkavereiden kanssa, minulla oli paljon sosiaalista elämää ja tein paljon erilaisia asioista monissa eri ryhmissä. En itse asiassa keksi kuin yhden syyn sille, että en ollut Facebookissa. Luulen nimittäin, että minulla oli itselleni riittävä määrä sosiaalista kanssakäymistä, että en yksinkertaisesti kaivannut tai jaksanut enää muuta. Tai voihan olla, että se ei tuolloin yksinkertaisesti vain kiinnostanut.

Onneksi myös jäärät luopuvat joskus periaatteistaan. Kalkkeutumisen sijaan he tunnustavat tosiasiat ja sen, että ilman somea ei tänä päivänä pärjää. Niin tein minäkin viime kesänä. Kiitos sinulle ystäväni, kun veit minut sinne kädestä pitäen!

Onko se muuttanut minua? No ei ehkä minua, mutta ajatuksiani sosiaalisesta mediasta kyllä. Olen paljon pohtinut somen eri kanavien liikennettä, ihmisten ja yritysten tapaa viestittää ja ylipäätään käyttää somea. Tavat kun ovat vuosien saatossa muille muotoutuneet ja joukon viimeisenä mukaan tullessani se näkyy minulle eri tavoin. Lienee kylläkin niin, että katson nyt erilaista somemaailmaa kuin mitä se oli alkaessaan kehittyä ja laajentua. Toisaalta liityin varmaankin mukaan aikana, jolloin somekanavien käyttö ja niissä käyttäytyminen on erilaista kuin kymmenen vuotta sitten.

Nykyään some on mukanamme koko ajan ja puhutaan paljon sen liiallisesta käytöstä ja siitä, että some koukuttaa ihmisiä. Onkin mielenkiintoista huomata, että jopa some-ammattilaiset puhuvat somekäytön vähentämisen puolesta, kuten Ronja Sami Helsingin Sanomien kolumnissaan kirjoitti. Huomaan, että some vie aikaa, jos sille päätyy antamaan aikaa. Erityisesti olen huomannut lasten pahan mielen, mikäli äiti liian kauan aikaa tuijottaa puhelintaan. Olenkin jo tovin pitänyt puhelimen taskussa lasten leikkien aikana. Kohtuullinenkin käyttö on onneksi mahdollista.

En ole edelleenkään varsinaisesti kotonani kaikilla kanavilla. En usko, että osaan niitä aina edes käyttää oikein ja tiedän, että voisin käyttää niitä paljon paljon fiksumminkin. Usein unohdan pyytää tuttujakin ihmisiä kavereikseni Facebookissa ja missaan hetkiä tykätä ja kommentoida. Ajatukseni ehkä ehtivät jo jonkin verran kalkkeutua, ettei vuosi näköjään ole vielä ollut riittävä saamaan niitä kunnolla liikkeelle. Omaksi ihmetyksekseni olen huomannut olevani enemmän kotonani blogin omilla sivuilla, sillä koen jotenkin luonnollisemmaksi toimia siellä. Toki niidenkin käyttö on alkumetreillä, mutta menen hiljalleen eteenpäin. Aloittaessa kun ei tarvitse olla täydellinen, matkalla kyllä oppii vaikka aloittaisikin myöhään, olen huomannut sen.

Somekanavia on onneksi monta ja olen tosi iloinen, että löysin itseäni miellyttävän somekanavan tämän blogin myötä. Huomasin nimittäin, että Instagram oli kanava, joka (sen lisäksi, että vei aluksi aikaani ja koukutti tsekkaamaan feedin päivityksen turhankin usein) toi myös hyvää mieltä. Sen kautta on mielenkiintoista seurata, mitä muille kuuluu, mitä blogeissa tapahtuu, missä ihmiset ovat käyneet ja mikä heidän näkemyksensä jostain asiasta on kuvan kautta kerrottuna. Jokainen kuva kertoo jotain, kuvateksti tarvittaessa vielä lisää. Olen aina hyvillä mielin kurkattuani, mitä Instassa tapahtuu.

Siispä suuri kiitos teille ystävät, ilman teitä en olisi somessa. Ja ilman teitä, ei olisi myöskään mitään järkeä olla somessa. Teidän ansiosta olen tänään somempi minä. On kuitenkin mahtavaa, että olette ystäviä myös fyysisesti siinä somen ulkopuolella! Hyvää ystävänpäivää!

 

Jaa tämä kirjoitus: