Pohdintoja kirjasta: Anna Perho, Antisäätäjä 2017

 

Istuskelin eräänä päivänä jälleen kerran laavulla ja kahvittelin. Havahduin siihen, etten ollut toviin miettinyt tekemättömiä töitä tai tulossa olevia velvollisuuksia. Olin vaan ollut, mikä tuntui todella hyvältä.

Lieneekö ollut niin, että joululomalla lukemani Anna Perhon Antisäätäjä oli saanut aikaan sen, että olin kyennyt pyyhkäisemään työlistan lähes puhtaaksi tulipalokiireistä ja pystyin nyt keskittymään niihin mukaviin töihin, jotka eivät ehkä tuota mitään juuri nyt, mutta ovat timantteja tulevaisuutta ajatellen. Selailin kirjaa uudelleen kahvia juodessani, sillä kirjan avaamisesta oli nyt kulunut kuukausi. Kirjaa lukiessani olin juuri tyhjentänyt työpöytäni työsuhteen päättyessä ja viivaillut työlistalta vimmatusti yli avoimia töitä. Olo oli tyhjä, kuten yleensäkin sen jälkeen, kun on rysäyttänyt jonkin asian päätökseen.

 

 

Antisäätäjä on napakkaan, helposti luettavaan tyyliin kirjoitettu opas ajankäytöstä tai oikeastaan ajan haltuun ottamisesta ja sen myötä töissä sekoilun vähentämisestä. Olen samaa mieltä Perhon kanssa siitä, että nykyisin työ on keskeytysten nakertamaa sekä valitettavan usein myös täysin suunnittelematonta. Keskeytykset pitävät aivot jatkuvassa hälytystilassa eikä palautumista eri tehtävien välillä ehdi tapahtua.

Päiviä juostaan läpi sähköpostin kilahdellessa laatikkoon ja olen nähnyt useammankin työpisteen, jossa konttorin ei seinää näe värikkäiden, tehtäviä täyteen kirjoitettujen muistilappujen takaa. Usean päivän lopputulemana muistilappujengi seinällä on hankkinut liudan uusia kavereita sen sijaan, että jokin lappu olisi järjestelmällisesti hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Eipä ihme, että olo tuntuu kiireiseltä koko ajan. Antisäätäjän osuva viesti onkin, että seikkailemme usein täysin muissa jutuissa kuin siinä missä pitäisi, joko omasta tai toisten ansiosta. Mietin mielessäni, että työskentelepä siinä sitten rennosti ja luovasti, kehitä ja kehity ja anna vielä kaupan päälle aikaasi muille työyhteisössä, kun päivät ovat pelkkää sinkoilua hommasta toiseen. Ehkä meidän olisi syytä ottaa järki käteen myös ajankäytön ja töiden, ehkä joskus jopa vapaa-ajankin suunnittelussa eikä vain improvisoida.

”Yksikään huippu-urheilija ei mene harjoituksiin tekemään mitä mieleen sattuu. Silti sorrumme usein itse ajattelemaan, että itse pystymme tuottamaan optimaalista jälkeä tukeutumalla pelkkään improvisointiin.” [Perho 2017, s. 21]

Lukiessani Antisäätäjää koetin olla tunnistamatta itseäni, sillä osaan mielestäni pitää hommat, aikataulut ja työpöydän suunnilleen hyvässä jamassa. Uskoisin tietäväni, missä mennään ja milloin voisi olla näkyvissä hektisiä hetkiä, jos asioille ei tee jotain. Mutta kyllähän meissä kaikissa välillä piilee pieni säätäjä, joten otin avoimin mielin oppia vastaan. Sen kyllä itsestäni tiedän, että tuppaan olemaan viime tipan ihminen. Tapaamisiin, bussipysäkille tai lähtöportille minua on turha odottaa etuajassa, sillä en pidä odottamisesta. Tiukkojen määräaikojen aikatauluttamissa töissä olen oppinut onneksi valmistelemaan asiat siten, etteivät ne jää paniikissa hoidettavaksi aivan loppumetreillä. Useimmiten tämän onnistuu, jos voin itse olla ohjaksissa asiaa hoitamassa. Antisäätäjä antaa onneksi vinkkejä myös siihen, miten toimia, jos hommat ovatkin muiden säätämisestä kiinni.

 

 

Huomasin kuitenkin sen, että olin työelämässä käyttänyt monia Perhon ehdottamia työkaluja saadakseni asioille järjestyksen. Kun tietää, mitä täytyy tehdä, on paljon helpompaa tehdä työt pois päiväjärjestyksestä. Olen monessa työpaikassa huomannut, miten ihmiset juoksevat asioiden perässä välillä näennäisenkin kiireisinä pohtimatta lainkaan, juoksevatko he oikeiden asioiden perässä. Kuten Perho toteaa, moni asia jaksaa odottaa, vielä useampi asia sen sijaan on täysin turha. Ne asiat, joita hoidamme tulipalokiireellä, ovat kenties olleet ihan helppoja asioita, jotka olemme jättäneet roikkumaan.

Voidaksemme työskennellä rennosti ja luovasti, on meillä oltava käsitys siitä, mitä työtä on tarpeen tehdä ja mitä kyseisellä työllä halutaan saada aikaan.

Kirjaa lukiessani ja tietäessäni jääväni toviksi kotiin, listasin Perhon ohjeen mukaisesti mielessäni ne asiat, jotka olivat seuraavien kuukausien aikana tärkeitä ja mitä halusin näiden suhteen saavuttaa. Halusin pitkästä aikaa tehdä hetken ajan itselleni tärkeitä juttuja. Halusin liikkua ja retkeillä, olla lasten kanssa ja aloittaa tämän blogin sekä opetella valokuvaamisen alkeet. Päätin siis, että näille asioille annan aikaa. Koska tulevaisuus vaatii panostusta moneen asiaan, yhteiskunta muistuttelee pakollisista velvollisuuksista eikä tuo kiireinen syksykään antanut mahdollisuutta tehdä maailmaa valmiiksi jouluun mennessä, tein myös näistä listan. Lasten satunnaisina päiväkotipäivinä olen aloittanut päiväni aamulenkillä, jonka aikana teen Antisäätäjän ehdottaman suunnitelman päivän hommista. Ja olen siinä myös koettanut pysyä. Samoin olen päivän aikana antanut ajatusteni levätä, minkä jälkeen onkin uskomattoman paljon tehokkaampi olo taas jatkaa.

Listani tulipalokiireiden osalta on lyhentynyt päivä päivältä ja se antaneekin nyt mahdollisuuden olla murehtimatta. Samoin se antaa tunteen kiireettömyydestä ja siitä, että elämä on kaaoksen jälkeen taas pikkuhiljaa hallinnassa. Tämä taas mahdollistaa monta muuta asiaa, sillä on hyvin vaikea tehdä elämässä uusia asioita tai elämäntapamuutoksia, mikäli nykyinenkään elämä ei ole hallinnassa vaan aika kuluu tulipalojen sammuttelussa.

 

 

Antisäätäjän oppien mukaisesti olisi hyvä, jos jokainen tekisi jossain vaiheessa elämäänsä siivouksen niin työtehtävissään kuin työpisteellään. Omasta mielestäni ei kenellekään varmasti olisi pahitteeksi tehdä joskus siivous myös kotona ja kotitietokoneella sekä samalla pyyhkiä pölyt myös omista ajatuksista ja tulevaisuuden tavoitteista. Pölyrättiä huiskutellessa ja roskista täyttäessä voisi Perhon ehdotuksen mukaisesti pohtia, mitkä ovatkaan ne oman elämän arvot ja kuinka ne nykyisessä elämässä toteutuvat. Näin oma toimintamme sekä töissä että kotona voisi tuntua mielekkäämmältä juuri nyt.

”Kun toimintamme ja tavoitteemme resonoivat arvojemme kanssa, eläminen muuttuu mielekkääksi tässä ja nyt, ei sitku.” [Perho 2017, s. 62]

Elämän arvot ovat itselläni olleet pohdinnassa jo vuoden ajan, mutta kirjaa lukiessani mietin Perhon ehdotuksen mukaisesti itselleni myös yhden asian, mistä haluaisin olla ylpeä kolmen kuukauden kuluttua. Katsotaan parin kuukauden kuluttua, miten tässä onnistuin.

Suosittelen kirjaa lämpimästi säätämiseen taipuvaisille. Tai oikeastaan suosittelen sitä ihan kaikille, sillä taatusti jokaisella on lähipiirissään, joko töissä tai kotona säätäjä, joka vielä aikaa itseltään tai muilta. Voisihan se olla kiva, jos sen säätämiseen käytetyn ajan ja samalla myös kiireettömyyden tunteen voisi saada ihan itselleen. Sitä voisi vaikka istahtaa kupilliselle kahvia ja jutella niitä näitä, ihan olla vaan ja antaa ajatusten levätä.

 

Anna Perho: Antisäätäjä. Otava 2017

 

Jaa tämä kirjoitus: