Kesällä on helppo olla rento. Aurinko, lomat ja ihmisten yleisesti iloisemmat ilmeet vaikuttavat positiivisesti myös muihin kanssaihmisiin. Lapsilla on tuolloin kivaa keveissä kesävarusteissa ja valoisalla jaksaa tehdä paljon enemmän ja pidempään. Syksyn pimentyessä saa tehdä töitä sen eteen, että jaksaa tehdä edes kaikki päivän pakolliset rutiinit, joita ainakin lapsiperheessä riittää. Omat tuntemukset kyllä kertovat, jos on unohtanut huolehtia hyvinvoinnista tai ottaa aikaa omalle rauhoittumiselle. Oma olotila, oli se sitten rento tai kireä, vaikuttaa kaikkiin lähipiirissä oleviin henkilöihin. Siihen reagoivat erityisesti lapset, jotka aistivat helposti vanhempien eri mielentilat.

Minä olen aina halunnut tehdä ja touhuta. Olen ollut erityisen huono odottamaan ja kaiken on mielellään pitänyt tapahtua nyt tai heti, ainakin jos Veneenveistäjältä kysytään. Pahoin pelkään, että Sukkelasta on tulossa samanlainen touhuilija. Meillä molemmilla on aina uusi projekti aluillaan ennen kuin edellinen saadaan päätökseen. Me vain nautimme siitä, että saamme mennä ja tehdä kaikkea uutta, vaikka välillä päätöntäkin.

Olen aina kuitenkin osannut rentoutua, sillä minulle rentoutumisena on luonnon lisäksi aina toiminut käsillä tekeminen ja harrastaminen. Oli se sitten remontointi, leipominen tai jokin muu keskittymistä vaativa puuhastelu, tunnen tovin touhuttuani ajastusteni lepäävän. Uppoudun ja rentoudun. Tämä on itselleni ollut se rentoutumisen ydin ja kaiken tämän saman olen huomannut toimivan myös lapsilla.

 

 

Syksyllä kuitenkin koin kaipaavani jotain rauhallisempaa huomattuani, että rentouttaviin harrastuksiinkin olisi pitänyt kiirehtiä. Päätin sen sijaan opetella olemaan paikallani ja huomaan nyt, että tuon päätöksen tulokset omassa olossani näkyvät jo.

Lehdet olivat syksyllä värikkäimmillään päätettyäni hakea rentoutusohjaajakurssille. Kauniit, mutta voi niin myrkylliset, kärpässienet koristivat syksyn lehtien kanssa tienvierustaa ja jotenkin kuvastivat olotilaani. Kävelin lasten kanssa eteenpäin, nautin luonnon väriloistosta ja siitä, miten elämässä kaikki olikin niin hyvin. Jostain syystä ajatukset eivät kuitenkaan rauhoittuneet vaan poukkoilivat sinne sun tänne. Huomasin pohtivani liikaa sekä töitä että kotitöitä ja mietin, miten onnistuisin olemaan paremmin läsnä ja rauhoittamaan ajatukset. En halunnut myrkyttää hienoa päivää, väriloistoa ja hyviä ajatuksia murehtimalla tekemättömiä töitä. Halusin vain nauttia, mutta arkena täysillä kierroksilla käyneet aivoni eivät jostain syystä tajunneet, että oli viikonloppu ja aika levätä. En vain saanut oloa rennoksi monista yrityksistä huolimatta.

 

 

Talvella valmistuin rentoutusohjaajaksi.

Koulutus oli minunlaiselleni suorittamiseen taipuvaiselle tyypille hyvin valaiseva ja ajatuksia herättävä. Voisinpa jopa väittää, ettei tämä blogikaan olisi lopulta syntynyt ilman tuota koulutusta ja hetken rauhoittumista. Ohjaajamme ja koulutuspaikkamme henkivät sellaista rauhallisuutta, mitä en ollut aikaisemmin tiennyt olevan olemassakaan. Kaikki tämä loi rentoutumiselle täydelliset puitteet ja palasin kurssipäivien jälkeen jopa hieman tokkuraisena valmistelemaan omia harjoituksiani ja kokoamaan ajatuksiani.

 

 

Eniten olen viime aikoina panostanut hengittämisen tärkeyteen ja ollut suorastaan järkyttynyt siitä, että kiireessä olen välillä lähes unohtanut hengittää. Vatsani on ollut kireänä muutoinkin kuin lounaan jälkeen ja huomaan, että tuolloin hengitys on ollut pinnallista. Ihme suorastaan, että olen pysynyt hengissä. Tärkein oppini on ollut hengitykseen keskittyminen ja sen avulla rentoutuminen.

Opittuani hengittämään rauhallisemmin ja keskittyen, olen oppinut pysähtymään myös tähän talven kylmään tuuleen ja etsimään karusta ja rannikon värittömästä luonnosta kaunista katsottavaa. Olen vain ottanut kaiken tekemäni hieman rauhallisemmin, kiirehtimättä mutta kuitenkin asioita tehden. Pysähdyn hetkeksi päivittäin ja vain hengitän antaen aivoille pienen lepotauon. Ajatukset kulkevat paremmin ja pystyn tiiviimmin keskittymään siihen, mitä teen.

Olen pitänyt rentoutushetkiä tutuille, mutta selvästi haastavin rentoutuskurssi on ollut oman itseni rentouttaminen. Olenkin todennut, että tästä selvittyäni, minun pitäisi kyllä selviytyä myös seuraavista työkeikoista. Rentoutuminen ei katso ihmistyyppiä, vaikka joillekin rentoutuminen toki voi olla helpompaa kuin toisille. Enemmän kyse lieneekin siitä, annammeko itsellemme luvan rentoutua ja uskallammeko pysähtyä hetkeksi ja vain olla. Keho kyllä rentoutuu, jos sille antaa siihen mahdollisuuden. Alussa se voi olla vaikeaa, mutta pienen harjoittelun jälkeen pääsee yhä nopeammin rentouden tilaan.

 

 

Tavoitteeni on rentoutua niin olemalla kuin edelleen myös tekemällä, luonnossa ja harrastusten parissa. Toivon, että oman rentoutumiseni myötä rentoutuvat myös lapseni, joiden olen huomannut stressaantuvan oman kiireeni ja päiväkodin vilskeen myötä. Veneenveistäjällä rentoutumisen taito on jo kadehdittavasti hallussa mutta saanpahan hänestä hyvän koeyleisön rentoutusharjoituksiin. Tulevaisuudessa toivoisin, että voisin rentouttaa myös muita ja antaa heille keinoja rentouttaa omia läheisiään.

Vuodenajan vaihtuessa talvesta värien kirkastamaan kevääseen ja kesään olen iloinen siitä, että pystyn nauttimaan kaikesta kauneudesta ja väriloistosta rennommin mielin. Olen päättänyt uskaltaa elämässäni pysähtyä ja rentoutua.

 

 

Jaa tämä kirjoitus: