Suppa siellä ja tsippi täällä. Olin suunnistamassa.

Ryteikkö, ryteikömpi, ryteiköin; ihan sama, löysin ne kaikki. Ja ihastuin silti aivan totaalisesti tähän lajiin. Vihreä väri suunnistuskartassa on kuitenkin rakas viholliseni ja väistelen sitä niin kuin suinkin pystyn. En halua sen yllättävän minua niin kuin kävi erä- ja luonto-oppaan opintojen ensimmäisellä maastoretkellä tutustuessani niin sankkaan ryteikköön, että oksat lähestulkoon kietoutuivat ympärilleni hävittäen näkymän muuhun maailmaan.

Olen kyllä suunnistanut eri elämänvaiheissa, joskus tavallaan jopa työkseni, mutta hieman erilaisilla laitteilla ja metsän sijaan vesillä. Eräopasopintojen ensimmäisinä päivinä kertasimme suunnistusta ja saimme kuulla, että suunnistuksen B-rata olisi hyvä osata suunnistaa sujuvasti. Viime keskiviikkona lähdin kokeilemaan, mihin taitoni riittävät. Jos rehellisiä ollaan, niin lähinnä D-rata näytti sillä hetkellä riittävältä. Valitsin kuitenkin uhmakkaana B-radan ja päätin testata taitoni.

Iltarastit järjestettiin Rauman ulkoilualueella, mikä luonnollisestikin tarkoitti arviolta tuhatta holtittomasti eri suuntiin risteilevää polkua. Ja kuten olettaa saattaa, aika ajoin polku vei naisen mennessään ja suunnistuskartan vihreä vihollinen vetäisi sisäänsä niin suunnistajan kuin pakotienä käytettävän polun.

 

 

Tiedän kokemuksesta, että on opeteltava tuntemaan vihollinen ja sen tapa toimia. Elämässä kuten myös taistelussa, helpottaa kun vihollisen lisäksi tuntee myös itsensä ja taitonsa. Vihreä vihollinen on usein naamioitunut yksiväriseen vihreään asuun mutta voi yllättää myös raidallisessa asussa. Karttamerkkien selityksissä sitä kauniisti kutsutaan tiheiköksi ja hidastavaksi metsäksi tai vaikeakulkuiseksi maapohjaksi. Niinpä. Pysäyttäväksi minä sitä sanoisin.

Suunnistusreissu oli erittäin opettavainen. Tiedän nyt monta keinoa välttää vihollisen kohtaaminen. Moni näistä opeista on sovellettavissa myös elämään.

Aivan ehdoton ykkösneuvoni on: Älä seuraa muita! Kulje aina vain omia polkujasi. Kulje juuri sitä reittiä, mikä sinusta sillä hetkellä oikealta vaikuttaa, niin suunnistaessa kuin elämässäkin. Vaikka kuinka niitä määrätietoisen näköisiä suunnannäyttäjiä vilisee ohi oikealta ja vasemmalta, niin älä houkutuksesta huolimatta lähde perään ainakaan karttaa katsomatta. Ne nimittäin ovat nopeita ja häipyvät näkyvistä jättäen sinut arpomaan seuraavaa suuntaa. Itse ne reitit on elämässäkin valittava tai olet siellä pöpelikössä ennen kuin huomaatkaan.

 

 

Peukku, peukku ja vielä kerran peukku! Pidä kokonaiskuva hallussa äläkä hyvänen aika päästä sitä paikkaa osoittavaa peukaloa irti kartasta! Tämän neuvon soveltamiseen auttaa se, että et lähde liikkeelle sellaisilla kengillä, joiden nauhat eivät pysy edes umpisolmulla vaan solmit ne sadan metrin välein joutuen joka kerta päästämään peukun irti. Elämässäkin kokonaiskuvan hukkaaminen aiheuttaa helposti turhaa ajelehtimista ja tovin kestävän suossa rämpimisen ennen kuin olet takaisin kartalla. Sitten on sukat märät ja harmittaa. Ei elämässäkään pidä elää eilistä eikä liikaa myöskään huomista vaan koettaa sen sijaan elää siinä hetkessä ja siinä paikassa, jossa oikeasti on. Ahkerasti peukuttamalla pysyy hyvä mieli yllä ja saattaapa joskus jopa antaa katseen levätä kauniissa maisemissa eläen ihan vaan siinä hetkessä.

Eväät on retken tärkein asia, mutta olet nyt suunnistamassa. Ne muut ovat tulleet sinne suunnistamaan ja aikovat juosta. Saattaa olla, että näytät reppu selässä hieman nololta ja tunnet olosi erilaiseksi. Jos kuitenkin aika on toissijainen asia ja kyseessä on yksi elämäsi retkistä niin kannustan ehdottomasti ottamaan ne tsemppirusinat ja vesipullon mukaan; niistä on suuri lohtu sillä hetkellä kun paikka, pohjoinen ja polun pää ovat hukassa yhtä aikaa. Jos taas käy niin hyvin, että et tarvitsekaan niitä, niin voit antaa ne lahjaksi sille ajanottokaverille, jonka tyttöystävää kotona kismittää, kun sen poikakaveri vieläkin istuu siellä ottamassa aikaa ja odottamassa sua metsästä sun kuvatessa sitä kaunista suopursua, koska sä elät hetkessä ja nautiskelet maisemasta.

 

 

Ompele kotona tai liity vaikka Vapepaan, jos on tarpeen etsiä muuta kuin rasteja. Se metsässä tikattava siksakki sen kutos- ja seiskarastin välille hukatun emitin perässä on aika raivostuttavaa eikä se ommel ole edes tasaista. Siinä olisi muistettava sekä se, milloin solmi ne kengännauhat että se, missä ne tarkalleen ottaen solmi. Samalla joutuu koko ajan pitämään itsensä kartalla, että ei siksakin tohinassa hukkaa itseään ja päästä vihollista yllättämään. Ja kaikki tämä on kuitenkin tehtävä pelkällä peruskoulun ompelukoneen ajokortilla, sillä missään suunnistustunneilla tätä ei ole opetettu, en kyllä ymmärrä miksi. Toki jos kotona on pieniä lapsia, niin tätä etsintätaitoa on voinut hieman harjoitella ja tietää, että tässäkin asiassa elämässä kannattaa olla sinnikäs ja kyllä se emit sieltä kallionkolosta sitten lopulta löytyy. Syksyllä tätä varten kannattaa kyllä ottaa otsalamppu mukaan. Positiivisesti ajatellen, on kyllä kiva huomata sen emitin yllättävän löytymisen jälkeen, että tulevaisuutta voisi olla myös etsintäpartiossa. Ei suinkaan liene yllätys, että tämän suunnistusillan aika ei päätä huimaa.

Kaikesta huolimatta rastit löytyivät, osa vielä melko sujuvasti. Olin niin fiiliksissä suunnistuksen ja maastoseikkailuni jälkeen, että aion lähteä uudelleen todennäköisesti jo ensi viikolla. Ei huolta, en todellakaan unohda oppimaani. Että ihan vaan tiedoksi tyypit siellä Rauman suunnistusporukoissa, se olen minä, jolla on kaksipuoleinen teippi peukalon päässä, nippusiteet kengännauhojen tilalla ja tsemppirusinat taskussa!

Jos se metsä jossain rasahtelee, niin minä olen joutunut vihollisen kynsiin. Tunnen sen onneksi jo melko hyvin, mutta opettelen vielä tuntemaan itseäni ja taitojani hieman lisää, jotta saan siitä lopulta voiton. Aivan varmasti jokin päivä kierrän ryteiköt kaukaa ja suunnistan kauniita vihreitä maisemia ihaillen!

 

 

(Ei, en ottanut kaikkia näitä kuvia tällä suunnistusreissulla. Yksi suokuva kyllä kameraan tallentui kuten myös tuuletukseni lopussa. Pari kuvaa on eräopasopintojeni maastoretkeltä, jossa oli enemmän aikaa tutustua niihin suopursuihin!)

Jaa tämä kirjoitus: